Ensimmäinen pikalatausasema, Aichstetten, Saksa
Teslan Model S ei ole helppo auto saada allensa kohtuuhintaan. Sen ostamista ei voi harkitakkaan ja vuokraamot tuntuvat pitävän sitä kiven alla. Eikä Suomesssa sitä pysty pikalataamaan eikä ajamaankaan kunnon nopeuksilla. Joten mitä jos lähtisi jonnekin ulkomaille ajamaan autoa?
Saksa ei ole paska maa, sieltä löytyi nimittäin pieni ja tuntematon Caro-vuokraamo, joka vuokrasi Teslaa alle sadan euron päivähintaan. Ja Saksassa on Autobahnat. Lennot Müncheniin ovat edukkaita ja AirBnB-majoitus ei sekään paljoa maksa. Ja vuoretkin ovat siinä vieressä Itävallassa saavutettavissa. Tässä on suunnitelma!
Ensimmäistä kertaa reissuun oltiin lähdössä syyskuussa 2014. Kaiken piti olla OK, kunnes sain ilmoituksen että auto ei ollutkaan vapaana. Uusi yritys osui marraskuun isänpäivän viikonlopulle, jolloin matkan suunnittelu alkoi auton varaamisella kolmeksi päiväksi. Auto noudettaisiin ja palautettaisiin Münchenistä, Baijerin ja Bemarin sydänmaalla.
St. Antonista löytyi lisää sähköautoja.
Reissuun lähtisi kolme Teknillisen korkeakoulun Sähkö- ja tietoliikennetekniikan kasvattia. Agendalla toki tutustuminen sähkötekniikkaan käytännön tasolla.
Miten valmistautua Teslalla tehtävään automatkaan Etelä-Saksaan ja Itävaltaan? Niinkuin mihin tahansa sähköautoiluun: latausasemien selvittelyllä. Teslalla on alueella muutama Supercharger-pikalatausasema sopivissa kohdissa ja ne määräsivätkin reitistä suuren osan. Ensimmäinen sopiva latausasema oli Aichstettenissä, matkalla kohti Itävallan ja Sveitsin rajaa.
Toinen latausasema oli St. Antonissa, yhdessä läntisen Itävallan kuuluisimmista hiihtokeskuksista.
Kolmas ja neljäs latausasema löytyvät Salzburgista, Itävallan ja Saksan rajalta sekä Irschenbergistä, vajaan sadan kilometrin päästä Münchenistä.
Tämä pikalatausverkosto jättää St. Antonin ja Salzburgin väliselle päivämatkalle reiän, jota lähdettiin paikkaamaan monen järjestelmän taktiikalla. Innokas Googlaaminen paljasti Innsbruckista muutaman latausaseman, joiden haltija suostui lähettämään tarvittavan RFID-kortin postitse Suomeen.
Kansallinen latausoperaattori puolestaan on Smatrics, jolla on koko Itävallan kattava latausverkosto joka kattaa erilaisia latausasemia pitkin maata. Smatricsin kortti maksoi 19 euroa, jonka päälle tuli yhden kuukauden maksu, toiset 19 euroa. Tämänkin sai tilattua hyvissä ajoin Suomeen.
Smatricsin strategiana on tarjota latauspalveluita kauppakeskuksissa, jolloin latausasemat ovat käytettävissä vain aukioloaikojen puitteissa. Ja meidän tarpeemme osui sunnuntaille, jolloin koko Itävalta tuntuu olevan kiinni. Lisäksi Teslalle sopivia latureita ovat vain nopeammat 11 tai 22 kW -vaihtovirtalatausasemat; muu lataus olisi liian hidasta.
Tällainen 24/7 avoinna oleva 22 kW laturi löytyi Lienzistä, joka muodostuikin yllättävän tärkeäksi paikaksi matkallamme.
Näiden lisäksi Zell am Seen länsipuolella olevasta Neukirchen am Grossvenedigerin kylästä löytyi ilmainen 22 kW latausasema. Tämänkin latausaseman todellisen tilan tarkistin omistajalta sähköpostitse hyvissä ajoin ennen reissua.
Keskeisin haaste oli juuri keskimmäisen päivän ajomatka – muuten Supercharger hoitaa homman. Olimme päättäneet ajaa niin paljon kuin inhimmillisesti olisi mahdollista, joten Teslan ajoakun kantama (ehkä 300-400 km) ei riittäisi. Alpit, joita tietysti piti päästä kiipeämään ja laskemaan, olivat kysymysmerkki: On selvää että jyrkkä ylämäki kuluttaa latausta enemmän kuin vastaavan alamäen regeneratiivinen jarrutus pystyy tuottamaan. Mutta miten paljon enemmän? Alpeilla voi jopa marraskuussakin olla teitä suljettuna sään takia, joten lenkkejä voi tulla.
Niinpä latausmahdollisuuksia piti olla saatavilla riittämiin.
Latausasemien selvittelyn jälkeen homma alkoi olla reissua vaille valmis! Tästä lisää seuraavassa postauksessa.